KAINO on sielultaan ja silmukoiltaan suomalainen

KAINO on sielultaan ja silmukoiltaan suomalainen

neulekone_kaino_logo

 

KAINO on sielultaan ja silmukoiltaan suomalainen


KAINOn neulomo, ompelimo ja kivijalkakauppa sijaitsevat Satakunnassa Säkylässä, Köyliön kylässä. KAINO on positiivisesti harvinainen poikkeus, sillä kokonaan omaa tuotantoa Suomessa tässä laajuudessa vaatemarkkinoilla ei juurikaan enää ole. Suomessa tehty työ on Kainolle tärkeä arvovalinta, josta haluamme pitää kiinni. Kaikki työ suunnittelusta, neulonnasta ja kaavoista alkaen, aina leikkuuseen, vaatteiden ompeluun ja viimeistelyyn saakka tehdään KAINOn omalla neuletehtaalla.

Koska teemme tuotteemme itse, on neuleidemme räätälöinti mahdollista. Näin pystymme palvelemaan asiakkaitamme tarvittaessa yksilöllisten tarpeiden mukaan. Tämä tukee myös arvostamaamme vastuullisuusajattelua: Juuri sinulle tehty vaate ei jää pitämättä. Olemme jo pitkään korjanneet ja huoltaneet asiakkaidemme rakkaudella paljon pidettyjä KAINO-neuleita, huoltopalvelu avataan lähitulevaisuudessa myös verkkokauppaamme.

Itse tekemällä varmistetaan myös kotimaisuus, tuotteidemme korkea laatu ja kestävyys, sekä ekologisuus ja eettisyys. KAINOssa Säkylässä me suunnittelemme ja valmistamme teille aidosti suomalaiset KAINO-neuleet:

kaino_kuvasarja1kaino_kuvasarja2kaino_kuvasarja3

 

Ammattitaistoisten käsien kautta syntyvät laadukkaat neuleet


KAINOn kantavan voiman muodostaa osaava ja sitoutunut tiimi. KAINO työllistää vakinaisesti viisi ihmistä ja tarpeen mukaan muutamia kiire- ja kausiapulaisia. KAINOn tuotantotiimin jäsenet työskentelevät Säkylän neulomossa, ompelimossa ja kivijalkakaupassa.

Me KAINOssa olemme kiitollisia jokaisesta asiakkaastamme. On hienoa, että suomalaiset haluavat hankkia aidosti suomalaisia, ajattomia ja kestäviä vaatteita. Uskomme, että tulevaisuudessa yhä useampi valitsee vastuullisen ja laadukkaan vaihtoehdon halpavaatteen sijaan.


Valitsemalla KAINOn valitset työtä meille — ja välillisesti myös suomalaisille jälleenmyyjillemme, muille yhteistyökumppaneillemme ja oheismateriaaliemme tuottajille. Samalla mahdollistat vastuullisesti valmistettujen vaatteiden tuotannon Suomessa jatkossakin. Jokainen valinta on tärkeä.
 

Niina_kainoRiitta_kainoAnna_kainoLinda_kainoVesa_kaino

Anna meille palautetta TÄÄLLÄ. Olemme kiitollisia kaikesta palautteesta, hyvästä ja huonosta. Se auttaa meitä tekemään työmme paremmin.

 

iloinen_kaino_tiimi


KAINOn tehtaanmyymälä Kaino Kauppa palvelee

TO–PE Klo 10–18
LA Klo 10–14

Köyliöntie 2, Säkylä
 

 

Kaino_ecological_ethical_knitwear

Klarna Checkout
-kauppiaan tiedot