KAINO BLOGI – Oikein Nurin


Julkaistu , julkaisija

KAINOn blogi

Kaino_blogi_oikein_nurin

 

KAINO blogi Oikein nurin on täällä!


Blogin kirjoittaminen on ollut meillä Kainossa suunnitelmissamme jo muutaman vuoden ajan. Monen monta kertaa on tullut mieleen, että tästä asiasta haluaisimme kertoa teille enemmän ja antaa mahdollisuus kurkistaa tekemisemme, päätöksiemme ja neuleidemme valmistamisen taakse vähän laajemmin. Raottaa verhoa hiukan lisää. Ajattelemme, että KAINOn blogi voisi olla ikään kuin julkinen päiväkirja, jossa kerromme neuleiden ja KAINOn maailmasta teille erilaisilla lähestymistavoilla. Tulemme kirjoittelemaan teille informatiivisia juttuja vaikkapa neuleiden huoltamiseen ja käyttövinkkeihin liittyen, mutta myös kertomaan yrittämisestä ja muusta tekemisestä KAINOssa kaunistelematta, aidosti ja rehellisesti. Äänessä blogissamme tulevat olemaan niin KAINOn omistaja ja perustaja Niina, kuin muutkin KAINOlaiset. Kenties saamme myös vieraskynä-kirjoituksia yhteistyökumppaneiltamme.

Ensimmäisen varsinaisen blogitekstin on oikeutetusti kirjoittanut Niina, joka halusi kirjoittaa yhteenvedon viime vuodesta yrittäjän näkökulmasta, joka monien syiden vuoksi on ollut kaikista tähän asti kokemistamme KAINO-vuosista hektisin. Tämä blogiteksti julkaistaan perjantaina.

Ps. Kertokaahan mietteitänne ja mielipiteitänne blogiin ja sen aiheisiin liittyen. Kaikki ideat otetaan ololla vastaan!

Innostunein terveisin,

KAINOn tiimi

Lue koko viesti
Lisätietoja:: blogi, kaino